Perheiden hyvinvointi on lasten hyvinvoinnin ydin

18.12.2020


Tänään Yle ja Helsingin Sanomat ovat uutisoineet tärkeästä aiheesta.

HS: Suomalais­vanhemmat kuuluvat maailman uupuneimpien joukkoon, ja syykin selvisi tutkimuksessa: "Ties mitä pitää mukamas tehdä, että lapsesta tulee normaali", sanoo kahden lapsen äiti Hanna

Yle: 42 maan vertailututkimus paljasti: yksilökeskeinen kulttuuri altistaa vanhempia uupumukselle - Suomessa seitsemänneksi uupuneimmat vanhemmat

42 maata kattaneessa tutkimuksessa tutkittiin vanhempien uupumusta. Suomalaisvanhemmat sijoittuivat kyseenalaiselle sijalle 7, eli suomalaisvanhemmat ovat seitsemänneksi uupuneita verrokkimaihin nähden.

Tutkimuksessa havaittiin uupuneisuuden olevan yhteydessä yksilökeskeisiin kulttuureihin - eli siihen, että ydinperheajattelu on vahvaa ja vanhemmat hoitavat pitkälti oman perheen asiansa itse. Apua voi olla vaikea pyytää sukulaisilta tai läheisiltä, tai apua ei välttämättä ole saatavilla. Lapsiperhearki voi tällöin tuntua erityisen kuormittavalta. Ja se, mikä kuormittaa, lakkaa olemasta nautinnollista. Väsymys estää näkemästä hyviä asioita, tuntemasta kiitollisuutta ja kokemasta myönteisiä tunteita. Väsyneisyyden ja uupumuksen myötä arjesta tulee pikkuhiljaa yhä raskaampaa. 

"Vanhemmuuden uupumuksen keskiarvo laskettiin 23 kysymykseen perustuvalla Parental Burnout Assessment -mittarilla. Kysymykset mittaavat uupumuksen neljää osa-aluetta: uupumisasteista, vanhemmuuteen liittyvää väsymystä, syvää tympääntymistä vanhemmuuden rooliin, emotionaalista etääntymistä lapsista ja negatiivista muutosta omassa vanhemmuudessa." (HS)

Uupumusta. Väsymystä. Tympääntymistä. Emotonaalista etääntymistä. Negatiivista muutosta vanhemmuudessa. Mittarin osa-alueet ovat jo yksinään yksiselitteisen huolestuttavia ja hälyttäviä. Ne kertovat siitä, että elämä muuttuu suorittamiseksi. Lapsen lapsuusaika on harmillisen lyhyt aika, ja on hirvittävä sääli, jos se tuntuu lähinnä kivireen vetämiseltä. Ruuhkavuosia kuvataan usein hektisiksi ja kuluttaviksi, mutta niiden tulisi myös antaa yhtä lailla takaisin. Sillä sitä vanhemmuus on: korkeimpia onnen huippuja ja syvimpiä riittämättömyyden ja väsymyksen pohjia. Uupumus voi pahimmillaan viedä nuo korkeat onnen huiput pois, estää näkemästä sitä kaikkea, mikä on hyvin.

Olen miettinyt perheiden hyvinvointia paljon vuosien varrella. Perheiden ja lasten hyvinvoinnin tukeminen haastavissakin tilanteissa oli ydinsyy sille, miksi päädyin aikanaan valitsemaan juuri erkkaopen opinnot luokanopettajan opintojen sijaan. 

En tiedä, mitä kaikkea vanhempien uupuneisuudelle pitäisi tehdä, mutta yleisesti ottaen suosisin peruspalvelujen ja matalan kynnyksen palvelujen lisäämistä. 

Näitä parantaisin, jos omaisin taikasauvan:

* tuoreiden perheiden tukipalveluita
* äidin hyvinvoinnin tarkempaa huomiointia raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen
* matalan kynnyksen kotipalvelu-avun lisäämistä tai saatavilla olevasta avusta tiedottamista
* perheiden yhdessä tekemisen mahdollisuuksia
* mahdollisuuksia pariterapiaan, seksuaaliterapiaan, äitiysfysioterapiaan ja vanhemmuuden tukeen 
* työelämän joustavuutta

Suomen huonoa sijoittumista ihmeteltiin esimerkiksi siitä näkökulmasta, että Suomessahan on toimiva ja erinomainen neuvolajärjestelmä. 

Usein kun pohditaan lasten hyvinvointia, käännetään katse peruskouluun. Syy on ilmiselvä: koulu tavoittaa koko ikäluokan, joten koulujärjestelmän puitteissa luulisi olevan helppoa tehdä interventioita myös  lasten hyvinvointiin liittyen. Samalla tavoin vanhempien hyvinvoinnista puhuttaessa katse kääntyy neuvolajärjestelmään. On totta, että Suomessa on toimiva äitiysneuvolajärjestelmä (ainakin sen aikaa kun lapsi on äidin vatsassa - moni äiti kokee tämän jälkeen jäävänsä omilleen). Mutta neuvoloissa lienee sama ongelma kuin kouluissa: resurssien puute ja sisältöjen runsaus suhteessa käytettävissä olevaan aikaan. Neuvolapalveluihin ei ole järjestelmällisesti sisällytetty perhehyvinvoinnin, uupumuksen, mielenterveyden ja vanhemmuuden teemoja. Ne ovat kaikki erittäin laajoja kokonaisuuksia, eikä resursseja ja osaamista kaikkeen välttämättä ole. Siksi neuvolapalvelut eivät nykyisellään yksinään riitä.

Viime aikoina on pohdittu myös työelämän ja perhe-elämän yhdistämistä. Työn ja vapaa-ajan tasapaino on ehdoton edellytys perheen hyvinvoinnille. Vanhempi-lapsisuhde on ihmissuhde siinä missä muutkin suhteet, ja ihmissuhde tarvitsee huoltamista. Miten ihmissuhdetta huolletaan, jos kumpikin osapuoli on kiireinen, väsynyt eikä yhteistä aikaa ole? (Sama muuten pätee parisuhteeseen.)

Lapsi tarvitsee turvallisen vanhemman läsnäoloa. 

Läsnäolo - aika - on kaiken avain. 

Ja aika on resursseistamme se, jonka koemme usein riittämättömäksi. Samalla aika on kuitenkin tärkeintä, mitä meillä on. Siihenhän työn idea perustuu: myymme aikaamme sellaista korvausta vastaan, jolla pystymme rahoittamaan muuta elämäämme. (Se ei toki tarkoita, etteikö töistä voisi nauttia!) 

Myös työelämäkulttuurin ja yhteiskunnan tasolla toivoisin näkeväni muutoksen tuulia. Toivoisin näkeväni tulevaisuudessa keskustelua vanhempien osa-aikatyöskentelystä, työskentelymahdollisuuksista vanhempainvapaalla, alle 3-vuotiaan lapsen kotihoidon mahdollisuuksista, avoimen varhaiskasvatuksen resursseista, osittaisesta varhaiskasvatuksesta, vanhempainryhmistä ja kasvatuksellisesta tuesta. Toivoisin näkeväni kiireettömyyden, läsnäolon, perheen ja läheisyyden arvojen nousevan korkeammalle. Tästä on jo pieniä pilkahduksia nähtävillä yhteiskunnassamme, jossa moni perhe muuttaa koko elämänsä suuntaa löytääkseen enemmän yhteistä aikaa, ja muuttaa esimerkiksi pienelle paikkakunnalle.

Uupumus ei ole ainoastaan vanhempien asia, kuten useissa tutkimuksissa on havaittu. Eräs tämän syksyn puhutuimmista kirjoista on ollut Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt, joka käsittelee kolmikymppisten uupumusta.

Kysely: Joka kolmas palkansaajista henkisesti uupunut viikoittain

Tässä lisää aiheita

Yhteiskunnassamme on paljon väsymystä ja stressiä. Sen ei tarvitsisi olla niin.

Vaikka yhteiskunnan perhepalveluita olisi tarjolla, niiden tukea voi olla hyvin vaikea ottaa vastaan. Siksi tärkeää olisi myös oman lähiverkoston tiivistäminen, jos mahdollista, ja ympärillä olevista ihmisistä huolehtiminen. Se, että auttaa omia ystäviään ja perheenjäseniään, jos vain suinkin pystyy. Se, että kysyy, mitä kuuluu. 

Perheiden hyvinvoinnin tukeminen on juuri tästä syystä omaa sydämenpalo-aluettani: hyvinvoivat vanhemmat ovat edellytys hyvinvoiville lapsille.